Putin-puhelun jälkeen on riittänyt tuomiopäivän julistajia. Suoraan sanottuna monet esitetyt analyysit ovat olleet tasoltaan varsin heikkoja. Hämmästyttää, miten itsevarmasti johtopäätöksiä tehdään, vaikka diplomatian taustoista tiedetään vain osa ja Ukrainan sodan strategiset realiteetit jäävät vähälle huomiolle. Sotaa on käyty yli neljä ja puoli vuotta. Venäjä ei ole saavuttanut alkuperäisiä tavoitteitaan, mutta Ukrainakin käy äärimmäisen kuluttavaa puolustussotaa. Venäjän eteneminen on ollut hidasta ja kallista, mutta se ei tarkoita, että aika olisi Ukrainan puolella. Samalla Washingtonin suhde Kiovaan on ollut ajoittain suorastaan kriisissä. Näitä tosiasioita eivät muuta joidenkin eurooppalaisten johtajien painokkaat julistukset siitä, mitä Venäjän kanssa saa tai ei saa tehdä. Pitäisi uskaltaa kysyä, miten Ukrainan puolustuskyky turvataan, Yhdysvallat pidetään mukana ja Venäjää estetään sanelemasta rauhan ehtoja. Entä mitä tehdään, jos nykyinen strategia ei tuota tulosta? Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää valmiutta tarkastella myös omia vakiintuneita käsityksiämme. Jos on vuosikausia puolustanut tiettyä toimintalinjaa, voi olla vaikeaa hyväksyä, että muuttuneissa olosuhteissa tarvitaan uusia keinoja. Juuri tästä syystä Ukrainan omaa tahtoa pitäisi kuunnella tarkasti. Jos Ukraina pyytää kumppaneitaan auttamaan sekä puolustustaistelussa että rauhanneuvottelujen edistämisessä, miksi jälkimmäistä pitäisi pitää epäilyttävänä? Suomi ja Norja eivät ryhtyneet avaamaan suhteitaan Moskovaan, vaan osallistuivat Ukrainan pyynnöstä käynnistettyyn diplomaattiseen prosessiin. Putin-puhelua valmisteltiin myös Yhdysvaltojen kanssa, ja liittolaisia informoitiin Stubbin mukaan. Nämä ovat olennaisia tietoja aloitteen arvioinnissa. Ja tässä terveiseni kaikille, jotka ovat jo täysin lytänneet tämän aloitteen eivätkä näe siinä mitään muuta kuin ongelmia: te ette välttämättä tiedä kaikkea, mitä taustalla on tapahtunut. En minäkään väitä tuntevani kaikkia yksityiskohtia. Julkisuudessa näemme vain osan neuvotteluprosessista ja vaihtoehdoista, joita päätöksentekijät ovat joutuneet punnitsemaan. Diplomatiassa kaikkea ei myöskään voida kertoa julkisuuteen. Tämän luulisi herättävän edes jonkinlaista varovaisuutta ehdottomimpien tuomioiden esittämisessä. Ukrainan tukeminen ei saa tarkoittaa sitoutumista yhteen toimintatapaan riippumatta siitä, miten sota kehittyy. Tavoitteena on Ukrainan itsenäisyyden ja turvallisuuden turvaaminen, ei tietyn diplomaattisen opin puolustaminen loppuun asti. On myös muistettava Suomen omat turvallisuusedut. Venäjän pyrkimykset muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestystä eivät alkaneet vuonna 2022, eivätkä ne välttämättä pääty rauhansopimukseen. Suomen on huolehdittava siitä, ettei sodan päättämisen hintana sovita järjestelyistä, jotka heikentäisivät turvallisuuttamme tai Naton toimintavapautta. Kukaan muu ei tätä puolestamme hoida. En väitä, että Stubbin ja Støren Putin-puhelu olisi jo tuottanut merkittäviä tuloksia, mutta myös toimettomuudella on hintansa. Jos Ukraina tarvitsee apua sodankäynnissä ja rauhanneuvotteluissa, eurooppalaisten tehtävä ei voi olla vain toistaa tunnettuja periaatteita ja arvostella jokaista yritystä vaikuttaa tilanteeseen. Venäjän hyökkäyssota ei pääty sillä, että me eurooppalaiset olemme yksimielisiä siitä, kuinka väärässä Putin on. Se tiedetään jo. Vaikeampi kysymys on, miten tästä päästään eteenpäin tavalla, joka turvaa Ukrainan tulevaisuuden ja Euroopan turvallisuuden. Siihen tarvitaan muutakin kuin "oikeita mielipiteitä" ja hyviä iskulauseita. Jollakin tavalla tämäkin sota vielä päättyy ja nyt on oikea hetki yrittää vaikuttaa lopputulokseen.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin poikkeuksellisen jyrkät kommentit Stubbin ja Støren Putin-puhelusta ihmetyttävät minua. Ensinnäkään tässä ei tietääkseni ole kyse Suomen ja Norjan pyrkimyksestä avata kahdenvälisiä suhteita Venäjään tai harjoittaa muusta Euroopasta poikkeavaa Venäjä-politiikkaa. Kyse on Ukrainan rauhanneuvotteluihin liittyvästä diplomaattisesta yhteydenotosta, jonka valmistelussa on konsultoitu Ukrainaa ja jonka tarkoituksena oli välittää Ukrainan viestejä suoraan Putinille. Suomi ja Norja ovat myös nimenomaisesti korostaneet, etteivät ne toimineet koko Euroopan edustajina. Ne eivät siis ole lähteneet neuvottelemaan Euroopan puolesta mistään uusista turvallisuusjärjestelyistä tai tekemään myönnytyksiä Venäjälle. Ainakaan julkisuudessa ei ole esitetty mitään viitteitä tällaisesta. Frederiksenin huoli Euroopan yhtenäisyydestä on sinänsä täysin ymmärrettävä. Mutta se, ettei Tanskan pääministeriä ole informoitu puhelusta etukäteen, ei vielä osoita minkäänlaista eurooppalaisen yhteisrintaman rikkoutumista. Tässä pitäisi pystyä erottamaan toisistaan diplomaattinen yhteydenpito ja yhteisestä poliittisesta linjasta poikkeaminen. Pidän Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin kommentteja huomattavasti rakentavampina. Hänkin tunnistaa keskusteluihin liittyvät riskit mutta toteaa aivan oikein, että niiden merkitys riippuu tuloksista. Juuri näin asiaa pitäisi mielestäni arvioida. Euroopan ongelmana on jo pidempään ollut, ettei sen näkemyksiä ole aina onnistuttu riittävästi tuomaan mukaan Yhdysvaltojen ja Venäjän väliseen diplomatiaan. Nyt kaksi eurooppalaista Nato-maata pystyy välittämään Ukrainan näkemyksiä suoraan Venäjän ylimmälle johdolle osana käynnissä olevaa rauhanprosessia. Haluaisin oikeastaan kuulla, mikä Frederiksenin mielestä olisi ollut parempi vaihtoehto. Odotamme ensin kaikkien Euroopan maiden yhteistä hyväksyntää yksittäiselle puhelinkeskustelulle? Tietenkin tällaiset yhteydenotot edellyttävät harkintaa ja mahdollisimman hyvää koordinaatiota liittolaisten kanssa. Putin voi myös pyrkiä käyttämään niitä hyväkseen. Jos keskustelu käydään Ukrainan kanssa yhteistyössä, yhteisestä linjasta tinkimättä ja ilman omia erillisratkaisuja, en näe perusteita näin voimakkaalle julkiselle arvostelulle. Euroopan yhtenäisyyttä pitää puolustaa, mutta siitä ei pidä tehdä tekosyytä diplomaattiselle toimintakyvyttömyydelle. Yhtenäisyys ei voi tarkoittaa sitä, ettei kukaan saa tehdä mitään, elleivät kaikki ole ensin samassa puhelinpalaverissa. is.fi/ulkomaat/art-200001236…