Koen tarpeelliseksi oikaista muutamia Helsingin Sanomien julkaisemassa ydinaseita käsittelevässä kirjoituksessa esitettyjä tulkintoja. Minulle jäi ylipäätään epäselväksi, mitä jutulla lopulta haluttiin sanoa Suomen turvallisuudesta. Jo lähtökohta on kummallinen. Jutun mukaan Suomi ”livahti Naton ydinsateenvarjon alle vähällä keskustelulla”. Suomi ei livahtanut mihinkään. Liityimme sotilasliittoon, jonka pelote ja puolustus ovat vuosikymmeniä perustuneet myös ydinaseisiin. Yhdysvaltain strategiset ydinvoimat ovat Naton ydinpelotteen keskeinen perusta. Myös pitkä rinnastus Nagasakiin vie osin harhaan. Nagasaki kertoo ydinaseiden hirvittävästä tuhovoimasta, sodan sattumanvaraisuudesta ja päätöksenteon inhimillisistä riskeistä. Se ei ole esimerkki nykyisenkaltaisesta ydinpelotteesta. Japanilla ei ollut ydinasetta eikä mahdollisuutta vastata Yhdysvaltain ydiniskuun. Nykyisen ydinpelotteen logiikka perustuu juuri siihen, että ydinaseen käyttäjän on otettava huomioon vastaiskun ja hallitsemattoman eskalaation mahdollisuus. Nagasaki osoittaa, mitä ydinaseen käyttö voi tarkoittaa. Se ei osoita, ettei ydinpelote toimisi. Jutun keskeisin ongelma liittyy kuitenkin Yhdysvaltoihin. Trump on lisännyt epävarmuutta Yhdysvaltain laajemmasta sitoutumisesta Euroopan puolustukseen. Euroopan pitää varautua siihen, että Yhdysvaltain rooli tavanomaisessa puolustuksessa pienenee ja eurooppalaisten oma vastuu kasvaa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Yhdysvaltain ydinpelote olisi samalla heikentynyt. Se on eri väite ja vaatisi tuekseen erillistä näyttöä. Mikä Yhdysvaltain ydinpelotteessa on siis konkreettisesti heikentynyt? Yhdysvaltain kyky käyttää ydinaseitaan ei ole heikentynyt. Nato ei pura ydinsuunnitteluaan tai ydinasejärjestelyjään. Järjestelmiä modernisoidaan ja F-35-koneita otetaan käyttöön Naton ydintehtävissä. Kesäkuussa Naton Nuclear Planning Group vahvisti liittokunnan strategisten ydinvoimien, erityisesti Yhdysvaltain, säilyvän liittolaisten turvallisuuden ylimpänä takeena. Samalla Nato päätti jatkaa ydinpelotteensa vahvistamista ja modernisointia. Nykyinen työnjako voidaan siis lukea toisinkin. Euroopalle enemmän vastuuta tavanomaisesta puolustuksesta samalla kun Yhdysvaltain strateginen ydinpelote säilyy Naton viimekätisenä turvana. Todellinen epävarmuus koskee poliittista tahtoa. Uskooko Moskova, että Yhdysvaltain presidentti olisi äärimmäisessä tilanteessa valmis käyttämään ydinaseita liittolaisensa puolustamiseksi? Tämä ongelma ei alkanut Trumpista. Koko laajennetun ydinpelotteen historian ajan on kysytty, olisiko Yhdysvallat valmis vaarantamaan omat kaupunkinsa puolustaakseen Eurooppaa. Kylmän sodan aikana kysymys kiteytettiin siihen, vaihtaisiko Yhdysvallat New Yorkin Hampuriin. Täydellistä varmuutta ei ollut silloin eikä ole nyt. Pelote ei sitä tarvitse. Moskovan ei tarvitse tietää varmasti, että Yhdysvallat käyttäisi ydinasetta Suomen puolustamiseksi. Sen pitää joutua ottamaan tämä mahdollisuus vakavasti. Trumpin suhtautuminen liittolaisiin voi vaikuttaa tähän laskelmaan. Se on perusteltu huoli, mutta paljon täsmällisempi väite kuin sanoa Yhdysvaltain ydinpelotteen heikentyneen. Kaikkein tärkein kysymys jää jutussa silti käsittelemättä. Mikä on vaihtoehto? Suomi ei valitse ydinpelotteen ja ydinaseettoman turvallisuusympäristön välillä. Jos olisimme Naton ydinpelotteen ulkopuolella, Venäjällä olisi edelleen ydinaseensa ja kyky uhata meitä niillä. Venäjän ei vain tarvitsisi samalla tavalla ottaa huomioon riskiä konfliktista ydinaseilla suojatun liittokunnan kanssa. Suomen kannalta ratkaisevaa ei ole, voimmeko olla täysin varmoja Yhdysvaltain presidentin päätöksestä tulevassa kriisissä. Olennaisempaa on, voiko Venäjän johto olla varma siitä, ettei Yhdysvallat puolustaisi Suomea. Niin kauan kuin se ei voi olla varma, pelote tekee juuri sitä, mitä sen on tarkoitus tehdä. hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2…