
#urheilunerityisasiantuntija't. Twiitit saattavat sisรคltรครค sarkasmia, joissakin tapauksissa jopa huumoria. Huonoakin. Varoittamatta. Nuori ja nรคppรคrรค.
Joined March 2010
- Tweets73.4K
- Following1.1K
- Followers966
- Likes245K
Ja Paananen perkules, รคlรค enรครค ikinรค pudota minua (tahi Hannua) pois Jussi fanien listalta. Kuitenkin tรคmรค juliste sรคngynpรครคdyssรค noin vuonna 1980-1984.
(kuvan juliste Suomen ensimmรคisen ampumahiihtostadionin toimistotilan seinรคltรค). #jurva
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Vaadin meille Hรคmeenlinnaan edullisia kaupungin tukemia omistusasuntoja. Voisimme perustaa oman Hรคtรคs-jรคrjestelmรคn.
Hรคtรคsin ideana on, ettรค myรถs pienituloisella olisi mahdollisuus omistusasuntoon.
Kรคytรคnnรถssรค ostaisin itse omiin nimiini useamman Hรคtรคs-asunnon. Niitรค jaettaisiin โarvonnoissaโ myรถs paikallisille poliitikoille ja silmรครคtekeville.
Julkisuudessa paheksuisin tietenkin Hรคtรคs-asuntojen heikkoa saatavuutta ja vaatisin niitรค lisรครค. Sitten saisin taas lunastettua yhden tai kaksi itselleni.
Voittava suunnitelma.
Jukola- ja Venlanimi pitรครค olla.
Virheet tekoรคlyn.
#jukola #venlat #jukolanviesti #venlojenviesti
Alkaa Tampereen hotellihinnat tippua. #euroviisut
Tรคydellinen pรครคsiรคinen olisi sellainen, jossa kaikki tv-kanavat lรคhettรคisivรคt samaa Parempi tulevaisuus -maraton ohjelmaa.
Juho-Pekka Rantala haastattelisi Mika Niemelรครค, Jorma Panulaa ja Juha Mietoa tunnin jaksoissa. Kiirastorstai klo 18 - II Pรครคsiรคispรคivรค klo 18.
Elรคmรคni Biisissรค @SarasvuoJari juuri kehui Vesterinen yhtyeineen bรคndiรค, mainiten aliarvostuksesta (nรคin tulkitsin).
Just eilen kirosin, kun viikon pรครคstรค tรครคllรค meidรคn Rytmikorjaamolla ko. bรคndin keikka loppuunmyyty. Vetรครค hyvin. Hyvรครค tuotantoa. ๐ช
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Tรคssรค #top6fi-sรครคnnรถt yhdellรค A4:lla.
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Perinteinen V #KINKKUGALLUP.
Oikea kinkun loppulรคmpรถtila on
6%- 74,0C
15%74,1C-76,0C
18%76,1C-78,0C
62%78,1C-
34 votes โข Final resultsPerinteinen V #KINKKUGALLUP.
Oikea kinkun loppulรคmpรถtila on
6%- 74,0C
15%74,1C-76,0C
18%76,1C-78,0C
62%78,1C-
34 votes โข Final results ๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Kiitos Leena! โค๏ธ
Meillรค suomalaisilla on kansallinen hรคpeรคn trauma, joka estรครค meitรค olemasta terveellรค tavalla ylpeitรค itsestรคmme.
Olemme olleet milloin Ruotsin ja milloin Venรคjรคn vallan alla, ja aina on jouduttu pelkรครคmรครคn hyรถkkรคystรค idรคstรค. Kylmรคn sodan aika ja suomettuminen viimeisteli nรถyryyskulttimme.
Meillรค on myรถs satojen vuosien kansanperinne siitรค, ettรค ylpeys ja vaurastuminen ovat pahoja asioita. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
On ollut parempi piilottaa omaisuus (jottei kukaan tule ryรถstรคmรครคn). On parempi piilottaa omat vahvuudet (jottei kukaan kadehtisi). Kateushan vie kalatkin vedestรค, joten siltรค pitรครค suojautua.
Tรคmรค vuosituhantinen prosessi on tehnyt meidรคt nรถyriksi. Suomessa itsensรค haukkuminen on hyve, ja me toivomme ettรค muut kehuisivat meitรค nรถyryydestรคmme. Ei mun takia tartte kahvia keittรครค. Pieni on kaunista.
Meille on myรถs tosi tรคrkeรครค, mitรค muut meistรค ajattelevat. Kun Suomi mainitaan hyvรคssรค valossa, lรคhdemme torille. Jokainen MM-kulta ja Euroviisu-voitto on mannaa rikkinรคiselle sielullemme.
Samaan aikaan jos joku sanoo meistรค edes puolikkaan pahan sanan tai tekee ikรคvรคn uutisen, me uskomme olevamme katastrofin partaalla.
Meillรค on hylรคtyksi tulemisen pelko, ja sen vuoksi toivomme ettรค kaikki tykkรคisivรคt meistรค suurista vioistamme huolimatta. Kukaan ei tullut auttamaan meitรค syksyllรค 1939. Sitรค emme halua toistaa, ja sen vuoksi Trumpin puheet kylvรคvรคt epรคvarmuutta. Ei kai Nato hylkรครค meitรค? Ei kai EU hylkรครค meitรค? On hyvรคksyttรคvรค idiooteinkin elpymispaketti, koska muuten joku katsoo meitรค pahasti Brysselissรค.
Me jopa maksamme siitรค, ettรค joku hyvรคksyisi meidรคt. Olemme kuin epรคvarma koululainen, joka ostaa luokkakavereille karkkia, jotta nรคmรค edes vรคhรคn tykkรคisivรคt karkin ostajasta.
Kuvio menee siis nรคin:
1๏ธโฃ Meidรคn pitรครค haukkua itseรคmme, koska se suojaa meitรค pahalta.
2๏ธโฃ Jos joku kritisoi meitรค, se on katastrofi, koska silloin tulemme hylรคtyiksi.
Ja koko tรคmรค sielunmaisema nรคkyy meidรคn puheissamme. Olemme muka ihan kamala ja vรคkivaltainen maa โ vaikka jokainen nรคkee otsallaankin rikostilastoista ja pitkรคstรค eliniรคnodotteesta, ettรค me olemme todella hyvรค maa.
Ideologia ja sen tuhoava voima.
yle.fi/a/74-20188500?utm_souโฆ
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Kodin, รคidinkielen ja isรคnmaan puolesta jo vuodesta 1906. Liity jรคseneksi!
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
So the 100m World Champion run in Adizero Ambition! The best spike at the moment #Tokyo2025WorldAthletics #yleisurheilu #adidas
Some on hankala paikka keskustella. Viesti maailmalle ja totuuskuplaan.
Itse asiasta olen kyllรค paljolti Heidin kanssa samaa mieltรค.
Tulkaapa nyt taas selittรคmรครคn, ettรค suihkuvirtaus ๐
Voi jokainen pikku denialisti, kun tรครค on ilmastonmuutosta niin ilmiselvรคsti.
(Hiljennรคn jo valmiiksi keskustelun. Hyvรครค riitelyรค) hs.fi/maailma/art-2000011354โฆ
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Replying to @TimoValto @teemaIC @TUL_mies @F_Froberg @Tarkka_Mattinen @TuomasTumi @koskenrannall @JariHankonen @FransHggblom @ruostu @80Hyttinen @EPMattila @AkiHummasti @TemePakkina @AnttiSalonen2 @juhamkinnunen @mkalilainen @KalleYrjn @TomimPAAN @PekkaHolop62868 @MKallasvuo @inkkari @KaroliinaUks @markkutuominen1 @JLiukkonen @mikko_hyy @OssiMyl @Valluq @goattiiii @ThouniS @HannuVarkoi @EelisValikainen @MinkkinenSimo @sipoyhon @junurmi @hyrrahyrpykka @RistoVairinen @JuhoYho @J_Eerikainen @jaakkosuomu @JuLeppanen @KulmalaMikaM @Latupeikko @tjeldnet @junnuhenriksson @PellervoK @Honka2Matti @PEhrnrooth @Villemaka @triathlonhaaste
Olen jo vรคhรคn mallaillut patsaan paikkaan. Olisiko tuo paras paikka jykevรคlle pronssipatsaalle? Toki toteutuvassa patsaassa on maailmanmestari kurittamassa erkkiรค. Tรคmรค on siis mallinnekuva.
Jukola #top6fi.
Kuusi parasta joukkuetta jรคrjestyksessรค.
Jokeri: Janne Salmen sijoitus 1. osuudella.
Lรคhtรถlista:
registration.jukola.com/?kieโฆ
1. Stora Tuna
2. Ifk Gรถteborg
3. Tampereen Pyrintรถ
4. Ravinen
5. Kalevan Rasti
6. OL Norska
J: 111
#top6fi
Venlojen viestin #top6fi.
6 parasta lopputuloksissa jรคrjestyksessรค.
Merkitse viestisi #top6fi.
Jokeri: Kyrรถs-Rasti 1 (#104) joukkueen aloittajan (Krista P) sijoitus osuudella?
Lรคhtรถlista: registration.jukola.com/?kieโฆ
Deadline 1330.
#jukola #venlat #venlojenviesti
1. Suunta Jyvรคskylรค 1 (FIN)
2. Kalevan Rasti 1 (FIN)
3. Stora Tuna OK 1 (SWE)
4. IFK Gรถteborg 1 (SWE)
5. Tampereen Pyrintรถ 1 (FIN)
6. NTNUI 1 (NOR)
J: 111.
#top6fi
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Vanha X-tili valitettavasti "katosi" teknisten haasteiden takia joten otetaan tรคllรค profiililla uusi yritys. Pekka Holopainen Yle Urheilu.
๐ฟ๐๐๐๐ ๐ธ๐๐๐๐๐๐๐๐ retweeted
Tรคssรค kun on erinรคisiรค iltarastikarttoja kevรครคn aikana nรคhnyt, niin on kyllรค onni ja autuus ettรค itse pรครคsee pitรคmรครคn iltarastit yhdessรค Suomen parhaimmista maastoista. Alustava suunnitelma on tรคssรค, seuraavaksi maastoon tarkastamaan rastipisteet ja kartan paikkansapitรคvyys. Polvivainen joutuu tekemรครคn sen kahdessa osassa, mutta eikรถhรคn nรคmรค viimeistรครคn sunnuntaina lรคhde karttojen tulostajalle. #suunnistus #iltarastit #suuntajurva #isopรคssilรค













